TARINAMME – KIERTOTALOUS
THINK TODAY perustettiin vuonna 2007 tahdosta toteuttaa vastuullista yritystoimintaa uudella tavalla, yhteistyössä ja erilailla, poiketa massasta ja erottua joukosta. Olemme onnistuneet siinä jo 13 vuotta ja uusiokäyttäneet vuosittain tonneittain käyttökelpoista laadukasta materiaali uusiksi tuotteiksi.
”Yhteiskuntavastuu on kiertotalouden toimintamallin ja laajan yritysyhteistyön lisäksi ollut yksi yrityksemme vahvuuksia koko sen toiminnan ajan.”
Ideamme sai alkunsa jo 2000 -luvun alussa Pirkanmaalla ja yTHINK TODAY perustettiin lopulta vuonna 2007. Kirkkaasta visiosta syntyi THINK TODAY:n yritystoiminnan malli. Rakentui malli toimia yhdessä yritysten kanssa ja syntyi yritysyhteistyöverkosto. Kehittyi brändi ja vastuulliset tuotteet uusiokäytetyistä materiaaleista. Nyt vähennämme konkreettisesti kaatopaikoille päätyvän käyttökelpoisen materiaalin määrää vuosittain merkittävästi ja tuotteistamme rakennusalalta ja myös muiden alojen toiminnasta sekä tuotannoista ylijääneet materiaalit uudelleen käyttöön.
Tuotantotilamme sijaitsevat Elovainion teollisuusalueella, 10 minuutin ajomatkan päässä Tampereelta, jossa ideoimme uutta, varastoimme materiaalia ja valmistamme sekä pakkaamme tuotteemme. Tiloistamme löytyy myös myymälä, joka palvelee asiakkaita aina sopimuksen mukaan.
Suomalainen osaaminen ja koulutus, paikallinen valmistus sekä vahva ammattitaito ovat asioita, joita arvostamme. Tällainen yhteiskuntavastuu on ollut yksi yrityksemme vahvuuksia yritysyhteistyön sekä kiertotalouden toimintamallin lisäksi koko sen toiminnan ajan.
Työllistämme käsityöläisiä, pieniä yrityksiä, oman alansa työstötekniikoiden osaajia ja ammattilaisia. Yritystarinamme matkan aikana meillä on ollut lisäksi useita ihania, innostuneita ja osaavia eri alojen harjoittelijoita eli tulevaisuuden osaajia.
Yhteistyö kaikkien toimijoiden kanssa on avointa, varmistaen valmistuksen ja tuotannon korkean laadun ja monikäyttöiset THINK TODAY-tuotteet sekä tyytyväiset asiakkaat, unohtamatta ihania lemmikkejä.
”Haluamme toimia kestävän kehityksen pioneerina ja kantaa vastuumme ympäristöstämme. Läpinäkyvyys kaikessa toiminnassamme takaa, että asiakas voi seurata materiaalin matkaa tuotantoketjussamme valmiiseen tuotteeseen saakka. ”
Tuotteiden suunnittelijana ja visionäärinä toimii yrityksen perustaja Susanne Hamari, joka toimii innostavana puhujana ja luennoitsijana, lasten ja aikuisten työpajojen ohjaajana, kiertotalouden vaikuttajana sekä yritysvastuun/ corporate responsibility (CRS), vastuullisen liiketoiminnan ja tuotemuotoilun/tuotekehityksen sekä suunnittelun asiantuntijapalveluiden tuottajana yrityksille niiden erilaisten tarpeiden mukaan.
Myynnin ja markkinoinnin tehtäviä Susannen lisäksi tiimissämme hoitaa Katri Lindström. Katri on markkinoinnin ja myynnin rautainen ammattilainen ja auttaa asiakkaitamme pääkaupunkiseudulla löytämään juuri heille sopivat tuotteet jälleenmyyntiin ja yrityslahjoiksi.
Esittelemme mielellämme tuotteet ja niiden monipuoliset räätälöintimahdollisuudet sekä omien materiaalien käyttömahdollisuudet uudelleentuotannossa. Tervetuloa meille!