Mietin, että viimeiseen 13 vuoteen ei ole ollut vastaavaa joulukuuta, jolloin olisin viettänyt aikaa kotona. Yleensä jo syksystä alkaen tahti on ollut tiukka ja tapahtumia riittää koko syksyn Jouluaattoon asti. Raskasta, mutta hyvin antoisaa ammatillisesti. Joulun jälkeen oli aikaa levätä hetki laakereilla ja hengähtää. Nyt on jo hengähdetty aika pitkään viime keväästä asti. Tänä vuonna on kaikki toisin. Mistä siis Joululahjat?

MUUTOKSEN AIKA Mistä löytää vastuullisemmat valinnat lahjoiksi ja kotimaiset lahjat aikana, jolloin Joulutoreja tai suuria perinteeksi muodostuneita myyntitapahtumia ei pysty järjestämään.

Mietin, että viimeiseen 13 vuoteen ei ole ollut THINK TODAY uran aikana ollut vastaavaa joulukuuta, jolloin olisin viettänyt aikaa kotona perheen tai harrastusten parissa. Yleensä jo syksystä alkaen tahti on ollut niin tiukka ja tapahtumia riittää koko syksyn Jouluaattoon asti, että lopulta on tarvittu milloin mihinkin vaivaan lääkekuuria ja hierontalahjakorttia. Raskasta, mutta toki hyvin antoisaa ammatillisesti. Joulun jälkeen oli aikaa levätä hetki laakereilla ja hengähtää. Nyt on jo hengähdetty aika pitkään viime keväästä asti. Tänä vuonna on kaikki toisin. Mistä siis ihmiset nyt löytävät Joululahjat? Kotimaisen designtuotteiden toteutuneet myyntitapahtumat on laskettavissa valitettavasti yhden käden sormilla, tai muutamalla sormella. Tilanne on hyvin erikoinen kaikille meille. Me haluamme tarjota tuotteitamme asiakkaille ja asiakkaat haluavat löytää tuotteemme.

VASTUULLISEMMAT VALINNAT Asiakkailla on kuitenkin edelleen tarve löytää vastuullista hankittavaa lahjaksi tai sisustamiseen, mutta hankintatavan on muututtava. Kaikkien ei kuitenkaan oleteta ostavan lahjansa verkkokaupasta, eli miten he pystyvat sopeutumaan tilanteeseen ja muuttavan totuttuja tapoja?

Meillä on Suomessa valtava osaamisen kapasiteetti ja tekijöiden ammattitaito sekä tuotteiden ja palveluiden korkea laatu. Kaikkien on nyt sopeuduttava uuteen ja muokattava omia totuttuja tapoja toimia. Yritysten tulee sopeuttaa omaa liiketomintaansa uuteen aikaan ja miettiä miten kehittää aikaan sopivaa mallia toimia.

Tällä viikolla olemme saaneet vierailla iloksemme yhdessä yrittäjäkollegan PUKIMO POP UP:in kanssa Tampereella Iloinen joulukauppa POP UP:issa,jossa on esillä yli 80 eri brändin tuotteita, kaikki kotimaisia! WAU mikä laatu ja taito, paljon erilaisia tuotteita eri tuotekategorioissa.

Toivon, että ihmiset löytävät nämä erikoislaatuiset ja ihanat paikat ja oppivat arvostamaan tarjontaa. Designkaverit ovat tehneet valtavan ja hienon työn kokoamalla esille tuotteita, joita vastuullisia arvoja omaavat ihmiset voivat hankkia. Tällä hetkellä pienyrittäjät ja käsityöläiset, “sitkeät itsensä työllistäjä sissit” taistelevat olemassa olostaan ja toivovat parasta, että asiakkaat löytävät juuri heidän tuotteensa ja sijoittavat kotimaiseen osaamiseen. Tällä tavalla ylläpidetään osaamista ja taitoa Suomessa sekä pidetään yritykset toimintakelpoisina poikkeuksellisina aikoina. Käy lukemassa lisää täältä sinivalkoisista ja kotimaisista tuotteista, löydät vastuulisemmat valinnat ja tietoa Suomalaisesta työstä.

KANNUSTAMINEN Toiveena meillä yrittäjillä on, että suosi hankinnoissasi siis kotimaisia toimijoita ja brändejä, heidän osaamistaan ja tuotteitaan. Suurissa marketeissa ja kansainvälisissä ketjuissa ei ole toki mitään vikaa niissäkään, mutta löydät erilaiset ja yksilölliset lahjaideat ehkä kuitenkin muualta.

Ja mikä tärkeintä tällä hetkellä, mahdollistat hankinnoillasi yrityksen elinkaaren jatkumisen myös tulevaisuudessa. Kun tiedät tekijän, tuotantoketjun sekä raaka-aineet on valinta vastuullisempi ja lahja on myös ihanampi antaa lahjansaajalle. Onneksi olemme kuulleet seuraavia kommentteja ihanilta asiakkailta; “päätin jo hankkia kaikki joululahjani täältä samasta paikasta”, “täällä on niin paljon ihania ja kivoja tuotteita lahjaksi, olen käynyt täällä jo neljä kertaa tällä viikolla”. Nämä lauseet kannustavat meitä tuomaan esille tuotteitamme ja tekemään työtä haastavassa ajassa. Vastuullisemmat valinnat tulevat tutuksi ja tärkeämmiksi myös tulevaisuudessa. Me kaikki pohdimme vastuullisuutta eri lähtökohdista ja eri yhteyksissä.

AITO JOULUTUNNELMA Mistä nyt löytyy Joulun fiilis ja aito tuoksu, maku ja ihmiset? Meiltä on estetty aidot kohtaamiset, musiikkikonsertit, juhliminen ja kokoontuminen, kauppakeskuksessa ajan viettäminen, kauppahallin tunnelma sekä harrastustoiminta. Miten siis löytää iloa Joulunodotukseen?

Me Suomalaiset olemme kovin lainkuuliaista kansaa, mutta olisko kuitenkin soveltaminen myös tässä kohtuullista. Jos noudatamme suosituksia pystymme silti liikkumaan ja elämään. Nyt jos koskaan on hyvin turvallista liikkua tiloissa ja luonnossa, jossa on tilaa ja väljyyttä yllin kyllin. Löydä siis Joulu ja sen tunnelma sekä vastuullisemmat valinnat tapahtumista, joiden puitteet ovat toteutettu turvallisesti. Ei kiirettä tai ruuhkaa eikä stressiä, käytä aikaa ja pohdi rauhassa mihin sijoitat ja minkä takia hankit lahjoja? Hanki tarpeeseen ja pohdi materiaalien laatua ja tuotteen käyttötarkoitusta? Onko se kestävä? Missä ja miten se on valmistettu? Ketä sen valmistaminen työllistää?

TERVETULOA VASTUULLISILLE OSTOKSILLE Kun pohdit asioita on valinta vastuullinen, löydät Joulun fiiliksen ja vietät kiireettömän Joulunalusajan.

Tunnelmaa ja ideoita lahjoiksi löydät ympäri Suomea, meidän tuotteet ovat esillä ja hankittavissa useammassa tapahtumassa Seinäjoella, Tampereella Koskikeskus sekä Vooninki , Ylöjärvellä ja tietenkin palvelemme 24/7 verkkokaupassamme, jossa on muuten aivan ihania uusia tuote-ja fiiliskuvia, joiden valokuvauksesta kiitos kuuluu Raisa Taurinka ja VisualRama. Käythän ihastelemassa ihania koiria ja tunnelmallisia fiiliskuvia. Jos matkasi suuntaa kohti Ylöjärveä, me palvelemme myös siellä sovitusti. Meillä on monta tapaa hankkia tuotteita, helppo tapa on myös laittaa meille viesti tai soittaa minkä tuotteen haluaa ja me vomme myöls lähettää sinulle MAKSULINKIN, josta pääset suoraan verkkopankkiin suorittamaan ostoksesi maksun, me toimitamme tuotteen suoraan kotiin tai lähimpään postinnoutopisteeseen. Kätevä ja helppo tapa toteuttaa Jouluostoksia! Jos tämä kätevä tapa kiinnostaa laita viestiä meille.

VASTUULLISEMMAT VALINNAT JA KARVAISET YSTÄVÄMME Jouluna kannattaa muistaa myös niitä kodin karvaisia lemmikkejä, koirat ja kissat kaipaavat myös joskus pientä hemmottelua ja lahjoja, mistä sitten löytää ihanat joululahjat lemmikille?

Onneksi tänä päivänä on paljon valikoimaa lemmikeille, mutta tuotteita tai ruokaa hankkiessa kannattaa miettiä myös valmistusmaata, ja sisältöä sekä käytettäviä raaka-aineita. Onko ne terveellisiä? Missä maassa ne on valmistettu? Tarvitseeko lemmikini juuri tätä tuotetta ja löydänkö kotimaisen paremman vaihtoehdon?

Meidän lemmikkituotteemme historia ajottuu jo vuoteen 2010, jolloin Jyväskylässä oli asuntomessut. Alueelle rakennettiin myös ns. koiratalo HAU HAUS taisi nimi olla. Rakennuttajat olivat turhaan etsineet sisustukseen sopivia lemmikkituotteita, he ottivat yhteyttä minuun ja kysyivät onko yhteistyö mahdollista.

Syntyi Wuff`s medium kuppiteline, joka synnytti sen jälkeen vielä pienemmän kuppitelineen pienille lemmikeille. Viime vuonna suosiota keräsi Habitaressa Wave- tavutettu malli, joka keräsi kehuja selkeällä linjakkaalla muotoilulla. Siitä on tulossa ensi vuonna isompi malli. Meiltä löydät lemmikille myös ne vastuullisemmat valinnat ja kotimaista työtä tukevat tuotteet! Voit hankkia lahjan lemmikille helposti verkkokaupastamme tai noutaa sen meiltä kaupasta Ylöjärveltä.